Perinteiset perjantaitreffit

Perjantaina meillä oli treffi-ilta varsin perinteisen kaavan mukaan: syömään, elokuviin ja drinksulle. Hollannissa on nyt ollut parin viikon ajan pakkasta ja jopa Amsterdamin kanaaleissa on pieni jääriite pinnalla. Vähemmän virtaavissa kanaaleissa onkin näkynyt jo  innokkaita luistelijoita. Amsterdamin lumisilla kaduilla törmäsimme myös hauskaan hippilumiukkopariskuntaan, joka vietti tyypillistä perjantai-iltaa penkillä kadun menoa tarkkaillen.

Hippilumiukot

Piippu suussa ja viinipullo syleilyssä

Ruokapaikaksi valitsimme Princengrahtilla sijaitsevan kasvisravintola De Bolhoedin, joka mainostaa itseään orgaanisen laadun terveysravintolana. Ravintolassa oli juuri sopivasti yksi ikkunapöytä pöytä meille vapaana. Hieman kahvilan oloisessa ravintolassa oli rento ilmapiiri. Seinille oli ripustettu taidenäyttely. Valitsin ruoaksi päivän annoksen, johon kuului mm. savusettua tofua, buguria, linssipaistosta, grillattuja kasviksia ja aiolia. Seuralaiseni tilasi Pohjois-afrikkalaisen lautasen, jolla oli bataatilla ja tofulla täytetty piiras, couscusia ja punajuurta seesaminsiemeillä.

Ruokien tulo kesti aika kauan. Annokset olivat mielestäni hyvän kokoisia. Maut olivat puhtaita ja selkeitä, ja ruoka oli todella herkullista. Juomien (lasi talon viintä ja olut) kanssa laskun loppusummaksi tuli noin 40 euroa. Ravintola oli kasvisravintolaksi hieman hintava, mutta toisaalta oraaniset raaka-aineet ovat kalliimpia. 

Herkullisuuden äärellä

                                             

 Pohjois-Afrikkalainen lautanen

The dish of the day

Olimme ostaneet elokuvaliput etukäteen, sillä viikonloppuiltaisin näytökset ovat tietenkin todella täynnä ja usein loppuunmyytyjä. Pääruoan jälkeen meidän pitikin alkaa jo suunnata kohti leffateatteria ja jälkiruoka jäi seuraavaan kertaan. Niin herkulliselta kyllä tuo jälkiruokakakkukaappi näytti, että tähän ravintolaan täytyy palata herkuttelemaan. Jälkiruokakakkuja oli myös vegaanisina vaihtoehtoina.

Unelmien jälkiruokakakkukaappi

Kissaihmisenä rakastan tapaa, että monessa Amsterdamin ravintolassa ja kahvilassa on talon oma kissa. Tyytyväisen oloiset paksut kissat loikoilevat nurkissa tai penkeillä, tai kiertelevät ravintolassa tervehtimässä asiakkaita. Ravintoloiden kissat eivät ole pelkästään maskotteja, vaan ne ovat siellä myös käytännön syistä. Amsterdamin kauniit vuosisatoja vanhat talot tarjoavat mainoit vipellyskentät hiiripopulaatiolle, ja nämä kissat ovat ravintoloissa töissä pitämässä hiiret ja rotat poissa keittiöistä.

Talon kissa ottaa rennosti

Rappujen yläpäässä on hyvä loikoilla ja tarkkailla omaa valtakuntaa

Illan elokuvavalintamme oli Quentin Tarantinon ohjaama ja käsikirjoittama uutuuselokuva Django Unchained. En ollut juurikaan lukenut elokuva-arvosteluja etukäteen, mutta Tarantinon tuotannon ystävänä tiesin kyllä mitä odottaa. Hauska ilmiö viikonloppunäytöksissä on Grolsh-kaljapullojen avaamisesta kuuluva poksunta, joka alkaa aina kun trailerit loppuu ja elokuvan alkutunnus pyörähtää ruutuun. Itse en pysty juomaan elokuvissa olutta, sillä se alkaa heti kusettamaan, enkä halua lähteä kesken leffan vessaan. 

Lexa julisteessa

Elokuva sijoittuu Yhdysvaltain etelävaltiohin sisällisodan syttymistä edeltäville vuosille. Tarina alkaa, kun saksalainen palkkionmetsästäjä tohtori King Schultz tarvitsee tehtävässään mustan orjan Djangon apua. Hän vapauttaa Djangon orjuudestaan ja kohtelee häntä tasavertaisena kumppanina. Pääteemana elokuvassa onkin orjuus, jota käsitellään säälimättömäti kaikessa raakuudessaan. Tarantino-elokuville tyypillisesti teemana on myös kosto, mutta loppujen lopuksi ehkä yllättäen päällimmäisenä teemana mieleeni jäi tästä väkivaltapäjäyksestä kaiken voittava rakkaus.

Elokuvan alkupuolella ratsastetaan spagettiwestertyylisesti upeissa maisemissa. Nokkelat pitkät dialogit, nopeat kamera-ajot ja väkivallalla mässäily on taattua Tarantinoa. Ohjaaja näytäytyy tässäkin elokuvassa itse cameoroolissa. Vaikka väkivaltakohtaukset olikin vedetty överiksi splatter-henkisesti, olivat ne niin raakoja, että niistä monet tuli katsottua sormien lävitse. Monipuolinen musiikkiraita on elokuvassa suuressa osassa. Musiikki tuki tarinaa hyvin ja vaihtui luonnollisesti mahtipontisesta länkkärimusiikista rappiin.

Roolivalinnat ovat osuneet todella nappiin. Chistoph Waltzin esittämä saksalainen tohtori King Schults on huvattoman hauska hahmo. Leonardo DiCaprio nähdään vaihteeksi todella herkullisessa pahisroolissa supernilkki Calvin Candiena. Jamie Foxx tulkitsee hyvin pääosaa Djangoa, mutta Djago jää valitettavasti näiden mahtavien hahmojen varjoon ja hieman yksiulotteiseksi. 

Väkivallan vastapainoksi elokuvassa on runsaasti huumoria ja täpötäysi elokuvasali räjähtikin useaan otteeseen nauramaan. Rankinta pilaa tehdään valkoisista rasistijunteista.  Elokuva oli pitkä kolmituntinen päjäys, mutta en itse ehtinyt pitkästymään. Voin suositella elokuvaa ainakin kaikille Tarantino-faneille, länkkäreiden- ja mustan huumorin ystäville. Herkimpien kannattaa jättää elokuva väliin todella raakojen väkivaltakohtausten takia.

Näytös loppui yhdeltä yöllä ja

leffateatterin aulassa oli autiota

Koopzondag ja Koh-I-Noor

Yleensä Hollannissa kaupat ovat sunnuntaisin suljettuina, mutta koopzondagina, eli ostossunnuntaina kaupat ovat avoinna.  Amsterdamissa koopzondag on melkein joka viikonloppuna. Päätin viime sunnuntaina lähteä katselemaan, josko tielleni osuisi vielä jotain löytöjä Tammikuun alennusmyynneistä. Löysinkin mm. ihanaa kosmetiikkaa uudesta suosikkikaupastani Lushista. Lush myy tuoretta, käsintehtyä luomukosmetiikkaa. Osa tuotteista on myös vegaanisia.

Vaikka ilma oli viilentynyt toista kertaa tänä erittäin leutona talvena pakkastasteen puolelle, oli ihmisiä lähtenyt paljon liikkeelle.

Hevoskärryjä Dam Squarella

Vaikka oli asteen pakkasen puolella, istuivat lapset katsomassa nukketeatteria 

I amsterdam -patsaalla riitti poseeraajia

Kalverstraatin brändikaupaan oli tällä kertaa pystytetty Chocomel-koju, 

josta kuuma suklaajuoma kermavaahdolla meni kuin kuumille kiville

Päivän päätteeksi menimme syömään intialaista ruokaa. Päätimme tällä kertaa kokeilla Koh-I-Noor nimistä ravintolaa. Vuonna 1981 perustettu ravintola sijatsee Westermarktilla. Satuimme ravintolaan juuri kun se oli auennut ja saimme valita ikkunapöydän. Eipä aikakaan, kun tunnelmallisen pikkuravintolan kaikki pöydät olivat täynnä. Epäilemättä kovin suosittu paikka, joten pöytävaraus on suositeltavaa. Paikan sisustus ei juurikaan eronnut peniteisestä intialisen ravintolan sisustuksesta. Lämpimät värit, intialaiset taulut ja koriste-esineet tekivät paikasta tunnelmallisen ja viihtyisän.

Tilasimme kaksi kasvisruokaa: Mushroom bhajeen ja Bombay aloon. Lisäksi tilasimme vielä roti leipää ja raitaa. Menun mukaan Mushroom bhajee on 'medium spicy' ja Bombay aloo 'in hot currysauce'. Tarjoilija mainitsikin annosten mausteisuudesta ja vakuutimme tykkäävämme oikein mausteisesta ruoasta. Pyysimmekin Mushroom Bhajeen vielä astetta mausteisempana.

Papadamia, minttu- ja tamarindkastiketta

Aluksi pyötään tuotiin papadamia, ohutta rapeaa intilaista leipää, jota sai dippailla minttukastikkeeseen ja makeaan tamarindkastikekeseen. Kastikkeet olivat perinteisiä ja herkullisia, sekä leipä oli erittäin maukasta. Pääruoat tulivat aika nopeasti ja ne tarjoiltiin riisin ja salaatin kera. Annokset olivat reilun kokoisia Molemmat ruoat olivat todella herkullisia, erittäin hyvin maustettuja. Maussa oli oikeasti potkua ja jälkimaku poltteli mukavasti suuta. Leipä ja raita olivat myös onnistuneita. Lasku juomineen jäi alle 40 €.  Paikka oli tunnelmallinen, palvelu ystävällistä, kaikki maistamamme ruoat todella herkullisia, ja hintataso kohtuullinen. Tämä oli epäilemättä paras intilalainen ravintola Amsterdamissa tähän mennessä.

Kupissa sokerikuorrutettua anista, jota tarjoiltiin laskun yhteydessä

Vuonna 85

Yksi tämän vuoden kiinnostavimpia kotimaisia elokuvia on Vuonna 85 Manserock-elokuva, joka saa ensi-iltansa 25.1.2013. Elokuva perustuu samannimiseen näytelmään, jota on esitetty Tampereen Työväen Teatterissa jo vuodesta 2006 alkaen. Vuonna 85 näytelmä on pyörinyt erilaisina versiona yli 300 kertaa ja vetänyt saleihin yli 250 000 katsojaa. Nämä luvut tekevätkin näytelmästä Suomen menestyneimmän kotimaisen musikaalin ja TTT:n katsoituimman näytelmän kautta aikojen. 

Kävimme siskoni kanssa katsomassa viime keväänä vuonna 85 Remix GTP -version Kasaribile-iltana. Liput saimme puoleen hintaan Groupon-diilistä. Olimme pukeutuneet Kasaribile-iltaa varten tietenkin 80-luvun tyyliin. Omaan tyyliini olin hakenut vaikutteita 80-luvun Madonna-tyylistä, johon kuuluu mm. pitsihanskat ja kauluspaita. Musta-valkoista asua tehostamaan käytin neonvärisiä asusteita, kuten suuret rengaskorvikset ja rannekorut.

 80-luvun Madonna tyylini

Siskoni tyyli oli saanut vaikutteita Miami Vicesta ja Run-D.M.C:stä

Askartelimme vanhoista kaseteista ajan henkiset kaulakorut

Musikaali oli eneginen ja täynnä 80-luvun nostalgiaa. Musiikkinumerot tarjosivat Manserokin helmiä aika perinteisin sovituksin. Esitys ei todellakaan jättänyt ihmettelemään musikaalin valtavaa suosiota.  Näytelmän jälkeen alkoi TTT:n tiloissa Kasaribileet-teemailta. Ilahduttavan moni kanssabailaajakin oli panostanut kasarikostyymiin ja teatterin todella ystävällinen henkilökunta oli myös pukeutunut ajan henkeen kuuluvasti. Tarjolla oli pientä purtavaa ja juomia sai koko illan ajan ostaa baarista. Ruokailun jälkeen alkoi näytelmästä tuttu Alabama House Band-livebändi soittaa musikaalista tuttuja manserock sävelmiä. Bändin jälkeen DJ keräsi tanssilattian täyteen 80-luvun parhailla diskohiteillä. Ilta oli todella huippu, kuin täydellinen aikamatka 80-luvulle.

Jatkoimme iltaa vielä Ravintola Teatterikulmassa, 

jossa oli myös paikalla Vuonna 85 näyttelijöitä 

juhlistamassa kevään viimeistä näytöstä. 

Kuvassa siskoni poseeraa fanittamansa Mikko Nousiaisen kanssa, 

joka näyttelee Pallea myös elokuvaversiossa.

Kun kuulin, että Timo Koivusalo kuvaa Tampereella Vuonna 85 elokuvaa ja hakee elokuvaan avustajia päätin (siskoni painostuksesta) hakea mukaan. Minut pyydetiin avustamaan kahtena kuvauspäivänä toukokuun lopulla. Nuo kuvauspäivät olivat varmaan viimekesän kuumimmat ja aurinkoisimmat. Kuvaupaikkoina oli Pyynikki ja Rosendahlin ranta.

Ensimmäinen kuvauspäivä alkoi 8:30 aamulla Artista filmin tiloissa Kalevassa. Avustajille katsottiin puvustus kuntoon, sekä laitettiin hiukset ja meikki 80 luvin tyyliin. Meitä avustajille oli annettu ohjeeksi, että voisimme ottaa mukaan myös omaa tyyliin sopivaa puvustusta. Ohjeistuksessa oli pukeutua kuin olisimme mennossa juhlimaan koulun loppumista ja kesäloman alkamista. Laitoin päälleni samat vaatteet, jotka minulla oli TTT:n kasaribiliessä ja puvustaja tykkäsi lookistani. Asukokonaisuudestani ei tarvinnut vaihtaa kuin paita, ja sainkin puvustamosta päälleni ihanan muhkean röyhelöpaidan olkatoppauksilla. Tämä röyhelöunelma oli kuulemma ollut puvustajalla itsellään rippijuhla-asuna. Kampaajaopiskelijat tupeerasivat, kirharsivat ja kreppasivat hiuksiamme kasarityyliin ja sitoivat hiuksia sivuponnareille ja ranskanleteille. Minulle tehtiin otsatukkaan krepattu etuheitto. Meikissä vielä hieman aurinkopuuteria, palkkimainen poskipuna, ruotsinpinkkiä huulikiiltoa sekä ruskeaa luomiväriä ja kuvauslookki oli valmis. 

Kasari-lookkini elokuvassa

Osa kuvausporukasta, minä mukaanlukien, tarvittiin avustamaan kohtaukseen, joka kuvattiin ensimmäiseksi aamulla Pyynikillä Rosendahlin rantaan johtavalla tiellä. Meidän avustajien piti ylittää tie ja kävellä mäkeä kohti Rosendahlin rantaa juhlatunnelmissa, kun näyttelijät ajoivat ohi Tappara-autollaan.

Poseerausta Tappara-auton kanssa,

kylläpä siinä onkin sitten ruma auto (Ilves ö-ö-ö!)

Saapuaessamme Rosendahlin rantaan meille tarjottiin keittolounas kesäteatterin kahviossa. Kaikkiin kohauksiin avustajia ei tietenkään tarvittu, ja aika iso osa ajasta oli odottelua kun muita kohtauksia kuvattiin. Kuitenkin elokuvantekoprosessia oli mielenkiinoitsta seurailla ja muiden avustajien seurassa aika vierähti mukavasti. Avustajia tarvittiin vielä kohtaukseen, jossa esitimme olevamme Popedan keikalla, sekä taustakävelijöiksi kohtaukseen jossa Tappara-auto kaasutti pois rannalta. Kuvauspäivä kesti noin viiteen asti.

Kuvaukset käynnissä ensimmäisenä kuvauspäivänä

Poseeraus elokuvassa niin ikään nähtävän Datsunin kanssa

Toisena kuvauspäivänä kuvattiin suurempaa joukkokohtausta ja avustajia tuli enemmän paikalle. Päivä alkoikin aiemmin, jo 6:30, että kaikille avustalijje ehditään loihtia hiukset ja meikki. Kuvauspaikalle oli pystytetty ihan oikea esintymislava, jolle tällä kertaa Popeda tuli oikeasti esiintymään. Ensin kuvasimme kohausta, jossa kävelimme poispäin keikalta. Seuraavat kohatukset kuvattin lavan edessä.

Popedaa kuvataan lavalla, Pate laittaa parastaan

Kuvauspäivää varjosti ikävä onnettomuus. Hypimme Popedan soittessa lavan edessä ja kuvausteline aisan päässä liikkui monta kertaa  edes-takas päämme päältä melkein etuheittoa hipoen. Ihmettelin, kun tällä kertaa biisin päätyttyä Koivusalo ei sanonutkaan "kiitos", kuten aina kohtauksien päätyttyä merkiski siitä, että kohtaus on purkissa ja voimme lopettaa näyttelemisen. Kauhuksemme huomasimme, että kamerateline oli kaatunut. Kuvaaja oli tippunut melkein kolmesta metristä kuvaustelineen kaatuessa ja makasi liikkumattomama nurmikolla. Kuvaaja oli kyllä tajuissaan ja pystyi puhumaan. Paikalle tuli ambulanssi, joka vei kuvaajan sairaalaan. Kuulin myöhemmin, että hänelle ei käynyt pudotuksessa onneksi pahemmin. Meidän onneksemme kamerateline taipui romahatessaan poispäin yleisöstä, eikä tullut meidän päällemme. Siinä olisi voinut käydä todella huonosti. Onnettomuus latisiti aikalailla tunnelmaa, varsinkin kun miett miten lähellä isompi onnettuus oli. Kuitenkin Koivusalo tuli lavalle ilmoittamaan, että "show must go on", ja niinpä kuvauspäivää jatkettiin. 

Ambulanssi onnettomuuspaikalla

Linkki iltalehden juttuun onnettomuudesta: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052515624904_uu.shtml

Avustimme vielä kohtauksessa, jossa taputimme Patelle, kun hän ajoi ohi prätkällään ja poimi "Karoliinan", eli näyttelijä Malla Malmivaaran, kyytiinsä. Toinen kuvauspäivä päättyi iltapäivällä viiden aikaan.

Avustajakokemus oli todella mukava. Oli erittäin mielenkiintoista päästä näkemään elokuvan tekoprosessia. Koko työryhmä oli tosi mainiota porukkaa ja yhteishenki kuvauksissa oli hyvä. Voisin lähteä avustajaksi uudelleenkin.

Vuonna 85 -elokuva saa siis ensi-iltansa pian. Harmi, kun en pääse täältä Hollannista sitä elokuvateattereihin katsomaan. Olisi ollut hassua bongailla tuttuja kohtauksia ja katsoa onko oma naama päätynyt valkokankaalle. DVD:ltä viimeistään pitää tämä leffa ehdottomasti katsoa.

Matka kohti Hollantia Via Baltica

Suurimmat muuttotavaramme matkasivat Hollantiin kukkarekan kyydissä. Itse päätimme hieman lomailla ja seikkailla taittaen matkan autoillen vanhalla Primerallamme. Hollantiin Suomesta autoillessa voi valita ainakin kolmesta reittivaihtoehdosta: Ruotsin läpi, autolautalla Saksaan tai Via Baltica. Näistä vaihtoehdoista lautta Saksaan on tietenkin nopein, mutta myös aika hintava vaihtoehto. Ruotsin kautta ajo ei myöskään tuntunut houkuttavalta, koska matka on tullut ajettua niin useasti (Ruotsi on niiiin nähty). Kuten jo otsikkokin kertoo, valitsimme näistä vaihtoehdoista matkan Via Baltica. Vaikka tämä reitti onkin aikaavievin, meillä ei ollut kiire määränpäähän ja halusimme nauttia itse matkasta. 

Via Baltica on uuslatinaa ja tarjoittaa "Baltian tietä". Reitti kulkee Viron Tallinnasta Puolan Varsovaan, halki Latvian ja Liettuan. Matkaan valmistuimme hakemalla vakuutusyhtiöstä autoon "green cardin". Tämä ei liene enää pakollinen, mutta oli hyvä olla matkassa. Jos autossa ei ole EU kilpiä, siinä pitäisi olla FIN tarra. Tämän luulimme saavamme laivalta, mutta ainakaan siltä lautalta millä me menimme tarroja enää saanut, joten kannattaa siis hankkia etukäteen. Jonkinlainen kartta on myös tietysti hyvä olla mukana matkassa. Niitä saa lautalta ja huoltoasemilta matkan varrelta, joten karttoja ei ole pakollista hankkia etukäteen. Varasimme lauttamatkan Helsingistä Tallinnaan myös etukäteen.

Juhannuksen jälkeisellä viikolla siis pakkasimme vihoviimeiset muuttotavarat autoon ja lähdimme aamulautalla kohti Tallinnaa. Olimme varanneet lauttamatkalle buffet aamiaisen. Aamiainen oli todella monipuolinen ja hinta-laatu suhteeltaan erittäin hyvä. Loistavasti sai päivän käyntiin ja vatsan täyteen ajomatkaa varten. Ehdin lisäksi shoppailemaan tax-freestä kosmetiikkaa ja tietenkin suomalaista salmiakkia matkaevääksi. 

Jonotustunnelmia lautalle

Ensimmäisen ajopäivän tavoite-etappina oli Kaunas, Liettua. Ainakin kesällä reitin edullisin bensa oli Tallinnan satamassa, joten senhetkisen tiedon perustella suosittelen vetämään siellä tankin täyteen. Pääsimme heti alkumatkasta tutustumaan neuvostoliiton aikaiseen arkkitehtuuriin kun tiemme vei Lasnamäen betonigheton läpi. 

Latviassa tie kulki pitkin merenrantaa ja maisema oli uskomattoman kaunis. Kilometrien mittaiset kullanväriset hiekkarannat suorastaan huusivat meitä upottamaan varpaamme hienoon hiekkaan ja vilvoittelemaan merivedessä. Taukopaikkamme biitsi kyllä veti ihan vertoja Intian ja Thaimaan paratiisirannoille. Palmut vaan puuttuivat, mutta niitä ei edes muistanut kaivata, kun lumoutui rannan kauneudesta.

Rannalla, kaunis on maailma

Latvian ja Liettuan rajalla oli kuollutta, rajamuodollisuuksista ei tietoakaan.

Tasaista maisemaa

Illalla saavuimme Kaunasiin ja ensimmäisenä tehtävänä oli tietenkin löytää mukava yöpaikka. Vaatimuksena oli, että saisimme automme vartioidulle parkkipaikalle, koska täpötäysi muuttoautomme sattaisi herättää jossakin pitkäkyntisessä anastamisen tarvetta. En myöskään halua maksaa majoituksesta huimia summia, mutta alkaisen hintatason maissa mielellään majoittuu hieman parempiin majataloihin, kun kerrankin on varaa "luksukseen". Ensimmäinen majatalo johon pysähdyimme tuntui heti hyvltä. Kolmen tähden majataloksi hinta oli mielestäni oikein hyvä: 50 euroa kahdelta sisältäen aamupalan. Saimme ajaa auton sisälle autotalliin ja huoneissa oli ilmainen WLAN. Palvelu oli hyvin ystävällistä ja maksu onnistui luottokortilla. Kaunas vaikutti niin mukavalta paikalta, että päätimme jäädä heti pariksi yöksi.  

Hotellimme aamupala oli kuin Sotkan mainos: ei niin näyttävä, mutta ajoi asiansa. Aika kului mukavasti kaupungilla kierrellessä. Kaunas on Liettuan toiseksi suurin kaupunki ja entinen pääkaupunki. Se sijaitsee kahden joen risteyskohdassa, josta minulle tulikin mieleen ihana Laosin Luang Brabang. Emme olleet vaihtaneet etukäteen valuutta, mutta sitä sai näppärästi nostettua automaateista. Hintataso Kaunasin ravintoloissa oli verrattaen edullinen.

Katti Kaunasista, routineet jalkakäytävät ja vahinkosalakuvauksen uhri.

Kuvassa meidän Primera. No vitsi vitsi, ei vaan hääauto paikalliseen tyyliin.

Liettualaiset postilaatikot

Herkkuleivos Liettuan tapaan

Kaunasin linna 

Pysyvässä parkissa

Hylätyt pehmodinot

Kaunasista matkamme jatkui kohti Varsovaa. Puolan puolelle ajettaessa liikennekultturissa tapahtui selvä muutos. Autot ajoivat todella lujaa ja muutaman kamikatze ohituksen kohdalla sydän jätti muutaman lyönnin väliin. Puolan liikenne onkin Euroopan vaarallisimpia. Tienvarsia kuitenkin koristivat ihastuttavat haikaranpesät. Sähköpylväiden nokkaan oli lisätty kehikoita, johon haikarat saivat pesänsä rakentaa. Monissa pesissä teiden varsilla olikin isompia ja pienempiä asukkaita paikalla meidän matkaamme ilahduttamassa.

Haikaranpesä tien laidalla sähkötolpan nokassa

Jäätelö virkistää matkaajaa kuumana kesäpäivänä.

Varsovaan meillä ei ollut intoa lähteä seikkailemaan ja päivääkin oli vielä hyvin jäljellä, joten ajattelimme ajaa vielä jonkin matkaa kohti Saksan rajaa.  Via Baltica päättyy Varsovaan, joten päätän matkaketomuksen tämän osion tähän. Matkamme kohti Alankomaita jatkuu jossakin seuraavassa postauksessa.

Uusi vuosi on uuden alku

Uuden vuoden myötä alkunsa saa myös tämä uusi blogi. Pitkään olen suunnitellut, että alkaisin kirjoittaa omaa blogia. Olkoon tämä nyt sitten vaikka uuden vuoden lupaukseni. Ja ennen kaikkea tämän vuoden ensimmäinen uusi kiva harrastus.

Olen tarkastellut elämää ulkosuomalaisena Hollannissa nyt puolen vuoden ajan ja kirjoittelenkin tänne blogiin mm. elämästä täällä, ilmiöistä ja harrastuksistani. 

Postaukset tulevat ainakin sivuamaan kukkia. Olen ammatiltani hortonomi ja työskentelen tällä Aalsmeerissa maailman suurimman kukkahuutokaupan yhteydessä. Pidän myös viherkasveista ja kotiani koristaa usein tuoreet kauden leikkokukat.

Harrastuksiini kuuluu kokkailu. Olen ollut kasvissyöjä ainakin 15 vuotta, joten blogistani tulee varmasti löytymään ovo-lakto kasvisruokareseptejä. 

Yleensä kulkupelini on polkupyörä. Hollannin pyöräilykulttuuri onkin aivan omaa luokkaansa. Mahtavat pyörätieverkostot, tasainen maa, omat liikennevalot ja yleinen kunnioitus pyöräilijöitä kohtaan tekee pyöräilystä täällä todella mukavaa ja näppärää. Raportteja pyöräilyretkistäni saattaa täältä myöskin löytyä tulevaisuudessa.

Harrastan niin ikään tanssia. Tällä hetkellä käyn streetjazz tunneilla. Harrastuksiini kuuluu myös hoopdance eli vannetanssi, jonka löysin tulitanssi harrastukseni kautta.

Näistä aiheista varmasti lisää myöhemmin.

Kuvassa tivolitunnemia Dam Squarelta viime syksyltä

Idyllistä maisemaa työmatkani varrelta

Kanaalimaisemaa Amstedamista Princengrachtilta